tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kesäkukkaistutuksien SM-kilpailut

Aivan ihka ensimmäiset Kesäkukkaistutuksien SM-kilpailut järjestetään Uudenkaupungin Kukkamessujen yhteydessä 25.5.-26.5.2013

Kilpailu on kaksipäiväinen, niin että kilpailutyöt rakennettaan lauantaina klo 09:00 alkaen ja tuomarointi tapahtuu sunnuntaina klo 14:00-15:00. Palkintojen jako alkaa sunnuntaina klo 15:00 päälavalla.
 

Vuoden teema:
Vuoden 2013 teema on "Ainutkertainen".
 

Kilpailun tavoite:
Kilpailun tavoitteena on toteuttaa istutettu kestävä kesäkukkaistutus (ei leikkokukka-astelma) ruukkuun tai muuhun vastaavaan. Kilpailutyö nimetään erikseen. Työn tulee sisältää pääosin kesäkukkia (yksivuotinen kausikasvi), muun materiaalin tulee lähtökohtaisesti kestää usean viikon ajan, sietää ulkona oloa, kastelua ja muita tarpeellisia hoitotoimenpiteitä.
 

Kilpailun arvionti:
Kilpailun maksimipistemäärä on 100, kummassakin sarjassa.
1.
Kokonaisuuden eheys, tasapainoisuus ja mittasuhteet 1-35 pistettä
2. Värien harmonia ja kasvien valinta 1-30 pistettä
3. Idea ja omaperäisyys 1-25 pistettä
4. Tekninen toteutus 1-10 pistettä

Osallistuminen:
Kilpailijoiden on varauduttava todistamaan puutarha-alan tutkinnon suorittaminen tai todistus oppilaitoksen kirjoilla olosta, mikäli järjestäjä niin pyytää.
Ammattilaissarja
Kilpailu on avoin kaikille puutarha-alan ammattilaisille, eli suoritettuna pitää olla alan tutkinto, joko toisen asteen tai korkea-asteen tutkinto, myös vanhat opistoasteen tutkinnot käyvät. Kilpailija voi käyttää avustajaa tai työparia.
Opiskelijasarja/oppilaitossarja
Kilpailu on avoin kaikille puutarha-alan opiskelijoille. Kilpailija voi käyttää avustajaa tai työparia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi!

Terveisin Kukkamessujen koko tiimi