maanantai 3. maaliskuuta 2014

Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen....

Kevät etenee hyvää tahtia yhdessä Kukkamessujärjestelyjen kanssa. Innokkaimmat kotipuutarhurit ovat varmasti jo pitkällä kevätkylvöjensä kanssa ja ruutuvihkot ja tietokoneen näytöt täyttymässä ensi kesän puutarhasuunnitelmista. 

Aloitin uutena Kukkamessukoordinaattorina vuoden alussa ja tutustuminen aiheeseen sekä pääseminen kartalle messujärjestelytöiden osalta on vienyt aikaa. Siksi siis hiljaisuus blogirintamalla. Nyt on vuorossa Kukkamessujen tämän vuoden ensimmäinen blogihaaste, jossa palataan viime kesään.

Maaliskuun blogihaaste: Viime kesän supersuuri ja näyttävä. 
Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden 2013 kesäkuukausien keskilämpötila oli keskimääräistä korkeampi. Olosuhteet puutarhan kasvulle olivat siis lämmön osalta suotuisat. Kaiva arkistoistasi kuva puutarhasi aarteesta, joka menestyi viime kesänä erityisen hyvin ja palkitsi kasvattajansa hyvällä sadolla, runsaalla kukinnalla tai oli muuten ihmettelyn aiheena. Linkitä vastauksesi, kuva ja selostus tämän postauksen kommentteihin, niin olet mukana kisassa! Palkintoina on lippupalkintoja vähintään kolmelle blogistille Uudenkaupungin Kukkamessuille. Palkinnot arvotaan kaikkien vastanneiden kesken. 

Laura Lehmuskoski
Kukkamessukoordinaattori 2014

torstai 16. toukokuuta 2013

Kukkamessujen käsiohjelma on julkaistu!

Tänään on sujahtanut 37 000 kotiin Kukkamessujen käsiohjelma ja se on nyt luettavissa vaikka ympäri maailman sähköisessä muodossa. Messuliitteessä on ohjelman ja käytännön tietojen lisäksi myös muutama kiinnostava juttu sekä runsaasti esimakua Kukkamessujen, Saaristotapahtuman sekä Saariston Puurakentaminen 2013 - tapahtuman tarjonnasta.

Lue lisää joko lehden muodossa  tai suoraan tässä:

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kukkamessukuume nousee

Nyt on epidempian aineksia ilmassa...varaudu altistamaan itsesi Kukkamessuilla. Ohessa linkki Kukkamessujen 2013 aikatauluun. Pienet viilaukset ovat toki mahdollisia ja lisäyksetkin, mutta pääosin runko on nyt tässä. Tervetuloa tutustumaan. Jatkamme luentojen esittelyä osalla 2. aivan lähiaikoina.


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kukkamessujen käsiohjelma julkaistaan 16.5.

Kukkamessujen erikoisliite postitetaan tänä vuonna 37 000 kotiin Vakka-Suomen Sanomien välissä. Lehteä pystyy selailemaan myös verkossa - kotisivuillamme www.kukkamessu.fi. Lehteen on tulossa juttua mm. kesäkukkaistutuksista, syötävistä kasveista ja kukista takapihoillamme ja tietysti teemaan liittyvistä erikoisuuksista.

Ilmoitustilaa on mahdollista hankkia lehdestä vielä jos ripeästi on liikkeellä. Yhteydenotot suoraan Vakka-Suomen Sanomiin.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Esimakua Kukkamessujen ohjelmasta osa 1

Kukkamessuilla on kiinnostavia asiantuntijoiden tietoiskuja. Tietoiskut järjestetään ohjelmateltassa. Ohjelmateltassa on äänentoisto sekä runsaasti penkkejä, joten samalla kun ammentaa luennoista vinkkejä omaan tekemiseen, voi lepuuttaa myös jalkojaan. Monissa puheenvuoroissa sivutaan myös Kukkamessujen tämän vuoden teemaa erikoisuudet ja harvinaisuudet sekä otetaan kantaa uhanalaisten kasvien ja kukkien puolesta, jopa aika konkreettisella tavalla - myös sinä voit auttaa! Lue lisää alta.

Tässä on hieman esimakua tämän vuoden Kukkamessujen luennoista (osa 1)

Takapihalta piirakkaan!

Lauantain 25.5. luennot aloittaa Suvituulia Tuppurainen (luontaishoitaja ja yrttineuvoja) kertomalla meille syötävistä kasveista ja kukista, jotka rehottavat lainsuojattomina takapihoillamme. Monella rikkakasvilla on kuitenkin ravinto- ja yrittilääkintä arvoa. Tiedätkö sinä mitä kaikkia kukkia voi laittaa salaatin koristeeksi?

 Kaikkien tuntema asfalttisoturi: voikukka! Voikukan käyttö salaateissa on jo lisääntynyt. Suvituulian luennolla kuulet myös mitä muita kasveja ja kukkia on turvallista käyttää
ravintona ja vaikka salaatin tai kakkujen koristeena.

Missä ovat mummon pionit?

Lauantaina esiintyy myös monien tuntema Pionivaari Matti Uusi-Honko Taivassalon Pionien Kodista. Pionivaari kysyy aivan oikeutetusti: "Miksei enää näy niitä kauniita pioneja, joita mummo tapasi kasvattaa?". Pionivaari esittelee myös muutamia huippu-uutuuksia sekä ihania kuvia istutuksista.

Upeaa pionikukintaa Taivassalossa

Osa vanhoista koristekasveista on vaarassa kadota

Sunnuntain ensimmäisellä luennolla puolen päivän aikaan isketään juuri messujen pääteemaan, osa vanhoista koristekasveista on todellakin vaarassa kadota kokonaan. Eeva-Maria Tuhkanen MTT tutkija on mukana projektissa jossa kerätään tietoja hyvistä koristekasvikannoista, joita tiedetään viljellyn jo 40-luvulla tai sitä ennen. Kiinnostuksen kohteena ovat sipulikasvit, pionit ja daaliat, mutta myös muut perennat sekä koristeköynnökset, -puut ja -pensaat. Tässä olevan linkin takaa paljastuu lisätietoja ja mm. lomake, jolla voit itse kantaa kortesi kekoon ja ilmiantaa vaikkapa portinpielessä sukupolvien ajan, vuodesta toiseen koko korttelin komeutena, kukkinut ruusupensas.

Eeva-Maria on luvannut kertoa myös MTT Puutarhatutkimuksen perennahakkeesta, jonka avulla löydettiin kotimaisen tarjonnan kauneimmat ja kestävimmät.

Suloinen syreenileimu Paraisilta


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kesäkukkaistutuksien SM-kilpailut

Aivan ihka ensimmäiset Kesäkukkaistutuksien SM-kilpailut järjestetään Uudenkaupungin Kukkamessujen yhteydessä 25.5.-26.5.2013

Kilpailu on kaksipäiväinen, niin että kilpailutyöt rakennettaan lauantaina klo 09:00 alkaen ja tuomarointi tapahtuu sunnuntaina klo 14:00-15:00. Palkintojen jako alkaa sunnuntaina klo 15:00 päälavalla.
 

Vuoden teema:
Vuoden 2013 teema on "Ainutkertainen".
 

Kilpailun tavoite:
Kilpailun tavoitteena on toteuttaa istutettu kestävä kesäkukkaistutus (ei leikkokukka-astelma) ruukkuun tai muuhun vastaavaan. Kilpailutyö nimetään erikseen. Työn tulee sisältää pääosin kesäkukkia (yksivuotinen kausikasvi), muun materiaalin tulee lähtökohtaisesti kestää usean viikon ajan, sietää ulkona oloa, kastelua ja muita tarpeellisia hoitotoimenpiteitä.
 

Kilpailun arvionti:
Kilpailun maksimipistemäärä on 100, kummassakin sarjassa.
1.
Kokonaisuuden eheys, tasapainoisuus ja mittasuhteet 1-35 pistettä
2. Värien harmonia ja kasvien valinta 1-30 pistettä
3. Idea ja omaperäisyys 1-25 pistettä
4. Tekninen toteutus 1-10 pistettä

Osallistuminen:
Kilpailijoiden on varauduttava todistamaan puutarha-alan tutkinnon suorittaminen tai todistus oppilaitoksen kirjoilla olosta, mikäli järjestäjä niin pyytää.
Ammattilaissarja
Kilpailu on avoin kaikille puutarha-alan ammattilaisille, eli suoritettuna pitää olla alan tutkinto, joko toisen asteen tai korkea-asteen tutkinto, myös vanhat opistoasteen tutkinnot käyvät. Kilpailija voi käyttää avustajaa tai työparia.
Opiskelijasarja/oppilaitossarja
Kilpailu on avoin kaikille puutarha-alan opiskelijoille. Kilpailija voi käyttää avustajaa tai työparia.



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Lohtukirjoja ja maaliskuun blogihaaste

Maaliskuun blogihaasteena on:
Pääsiäisen leikkokukka-asetelma tai istutus.  Loihdi asetelma ja bloggaa siitä maaliskuun aikana. Pääpalkintona on 2 hengen VIP-lippupaketti sekä lohdutuksena pienempiä lippupalkintoja vähintään kolmelle blogistille Uudenkaupungin Kukkamessuille. Palkinnot arvotaan kaikkien vastanneiden kesken. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommentteihin, niin olet mukana kisassa!




Helmikuun blogihaasteen lohdutuspalkintona lupailimme kirjoja, joten Ilonan, Kukkaiselämää- ja Rikkaruohoelämää -blogistien kannattaa odotella postiluukun kolahdusta. Ps. voittajat, jos ette ole vielä lähettäneet yhteystietojanne meille, niin laittakaapa sähköpostia kukkamessut@uusikaupunki.fi osoitteeseen.